Mitä on neuromonimuotoisuus?

05

Mitä on neuromonimuotoisuus?


Neuromonimuotoisuus on kattokäsite, joka pitää sisällään sekä neuroenemmistön että neurovähemmistön. Ajatuksena on, että erilaiset neurokehitykselliset häiriöt, kuten ADHD, autismikirjo, Touretten oireyhtymä, kehityksellinen kielihäiriö ja oppimisvaikeudet, voidaan nähdä yksilöllisinä ominaisuuksina ja osana erilaisten aivojen luonnollista monimuotoisuutta.

Lääketieteellisen kontekstin ulkopuolella puhutaankin häiriön sijaan yhä useammin esimerkiksi neuromonimuotoisuudesta, neuropsykiatrisista erityispiirteistä, neurokirjosta ja nepsyistä.
Kun normaalin käsitettä laajennetaan, erilaisuutta ei tarkastella enää ongelmana tai muutosta vaativana tilana, vaan uteliaasti: Millaisia piirteitä, vahvuuksia ja haasteita ihmisellä on, ja millaisiin asioihin hän kokee tarvitsevansa tukea.

Yksilölliset piirteet vahvuuksiksi ja voimavaroiksi

Samat ominaisuudet voivat elämäntilanteesta ja mahdollisista ulkopuolisista tekijöistä riippuen olla sekä vahvuuksia ja voimavaroja, että toimintakykyä ja uskoa omiin mahdollisuuksiin heikentäviä tekijöitä.

Jokaisen piirteet ovat yksilöllisiä. Samalla kirjolla olevatkin ovat keskenään erilaisia ja kuten ADHD-liiton sivuilla todetaan, ” Kun olet tavannut yhden adhd-oireisen, olet tosiaan tavannut vain yhden.”

Joskus omat piirteet tekevät opinnoissa tai työssä selviytymisestä haastavaa. Omia vahvuuksia on vaikea huomata, oma toimintakyky on alentunut ja arki tuntuu kaaoksella. Muutos parempaan on kuitenkin mahdollinen. Monia valmiuksia ja taitoja on mahdollista harjoitella. Kun opit uusia taitoja, toiminta- ja ajattelumalleja, huomaat pystyväsi itse vaikuttamaan omaan hyvinvointiisi.

Vertaistuella kohti omia tavoitteita

Syksyllä 2025 aloittavat NeuromonimuotoisuudenVoima-vertaistoimintamallin pilottiryhmät. Näihin ovat tervetulleita diagnoosiin katsomatta kaikki vähintään 18-vuotiaat, jotka kokevat neurokirjon piirteiden tuovan haasteita arkeen, opiskeluihin tai työllistymiseen. Osallistuminen on maksutonta.

Vertaistoimintaan perustuvat ryhmät kokoontuvat kerran viikossa yhteensä 10 kertaa. Tarkempaa tietoa ryhmien aikatauluista ja ilmoittautumisesta tulee elokuussa 2025 hankkeen verkkosivuille www.neuromonimuotoisuudenvoima.fi ja Instagramiin @neuromonimuotoisuudenvoima.

Maria Halkilahti
Hankeasiantuntija
NeuromonimuotoisuudenVoima


Scroll to Top